Olen nyt niin ahkerasti tunnustanut tätä alkoholismia itselleni, että unohdan muun maailman olevan siitä autuaan tietämätön. Meinasi tänään lipsahtaa työtoverille, että tää suklaa maistuu nyt kun olen lopettanut juomisen (kävin hakemassa suklaapatukan yhden palaverin päätteeksi). Vastaavia tilanteita on ollut muitakin. Kauhistuttaa ajatellakin, jos lipsahtaisi (luulen, että tapahtuu jotakin seuraavista: tämä 7-kerroksinen talo romahtaa perutuksiltaan, kuu siirtyy kiertoradaltaan tai maapallon pyörimissuunta muuttuu).
Sinänsä alan nyt olla sen verran sinut tämän asian kanssa, että on joitakin henkilöitä joiden kanssa voin asian puhua, kun sopiva tilanne tulee kohdalle. En usko, että siitä nousee sen kummempaa numeroa, ystäviä kun ovat. Toinen ryhmä on sitten ne tuttava-kategoriaan kuuluvat, sinne suuntaan taitavat kulissit olla aina pystyssä. Ja töihin.
Kodin kuvalehdessä (tms) oli tällä viikolla juttua keski-ikäistyvien naisten sielunelämästä, epämääräisestä pahasta olosta. Pitäisi kuunnella itseään, löytää iloa ja innostusta hyvää tekemällä, puhua vertaisryhmissä... Tuli mieleen, että alkoholismista toipumisestako puhuvat.
Oliskohan tämä nyt kuudes raitis viikonloppu? Monta iloista asiaa on tapahtunut ja tapahtumassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti